Nuorten valmennusryhmät

Kooveen nuoret on jaettu neljään valmennusryhmään: Nuorten huippuryhmä ja viestiryhmä (94-97 synt) sekä 2 junnuryhmää eli Nursut  (98-99 synt) ja Ritsat (00-01 synt)

Kooveen nuoret harjoittelevat tiiviisti ympäri vuoden. Talvella yhteisharjoituksia on 3-4 kertaa viikossa.

Kesäkaudella nuorilla on vähintään kaksi suunnistusharjoitusta viikossa, ja lisäksi juoksu-, juoksutekniikka- ja ketteryystreenejä. Valmennussyhmät tarjoavat ympäristön,
jossa kaikki viihtyvät, voivat harjoitella oman tasonsa mukaisesti ja jossa kaikilla on mahdollisuus kehittyä suunnistajina.

hov09.jpg

Valmennusryhmään ova tervetulleita kaikki ko. ikäryhmiin kuuluvat suunnistajat, ja ilmoittautuminen tapahtuu Ilmo-järjestelmän kautta tai suoraan ryhmien vetäjille. Valmennusryhmien kausimaksut ovat 50-150€ riippuen ikäluokasta. Käytännössä taitoharjoituksiin osallistumisen edellytyksenä on suunnistusosaaminen avoradoilla siten, että harjoituksista selviää tarvittaessa yksinkin. 

Koovee on Nuori-Suomi sinettiseura, jonka toimintamalleihin myös junnut ohjaajineen ovat sitoutuneet. Nuori-Suomi ideologian mukaisesti olemme laatineet pelisäännöt, joihin toimintamme perustuu.

Kunnioitamme kunkin nuoren omia henkilökohtaisia tavoitteita suunnistusharrastuksen parissa. Haluamme, että joukossamme viihtyvät hyvin sekä tulevaisuudessa huipulle tähtäävät suunnistajan alut kuin myöskin omaksi ilokseen ja mukavaksi ajanvietteeksi suunnistuksen löytäneet junnut. Osa meistä harrastaa myös hiihtosuunnistusta ja yhdessä hiihtosuunnistusryhmän kanssa tarjomme puitteet harjoitella ja kehittyä myös HiSussa. Tarkempaa infoa lähiajan toiminnasta löydät Info-palstalta ja tiedotteista.

Suunnistukseen kuuluu olennaisena osana myös viestit, joihin olemme sallistuneet aktiivisesti. Ungdomens-tiomila on ollut perinteisesti yksi kesän kohokohdista, johon olemme matkanneet usammalla joukkueella. Tuomisina on ollut myös mukavia sijoituksia (lue raportti 2006 kisasta). Tietenkin myös kesäinen Nuorten-Jukola kuuluu ohjelmaamme, jossa mukana on mahdollisimman monta joukkuetta. 

Mikäli haluat lähteä toimintaan mukaan, ota yhteyttä ryhmien vetäjiin!

Ryhmien toiminnasta vastaavat:

Nuorten huippuryhmä: Raimo Arvola

Nuorten viestiryhmä: Pekka Ala-Mäyry

Nursut: Maiju Huttunen, Tiina Westerlund, Jari Kanko

Ritsat: Minna Konttila

 

Lisäksi harjoittelun ohjaamiseen osallistuu koko joukko muitakin ohjaajia.
.

Viimeksi päivitetty (11.04.2012 18:04)