Suunnistuskoulun leiri 5.-6.8. Kivijärvellä (päiv 0108)
Perinteinen suunnistuskoulun leiri pidetään Kooveen leirikeskuksessa Ylöjärven Kivijärvellä 5.-6.8 (tarkempi kartta linkin takana). Leiri on suunnattu kaikille suunnistuskoululaisille perheineen (alle 8-vuotiailla huoltaja välttämätön). Ohjelmassa on tietysti suunnistusta, mutta myös uintia, pelailua ja muuta perinteistä leiriohjelmaa. Leiri alkaa pe 5.8. klo 17 Kivijärvellä ja päättyy lauantaina klo 15 mennessä. Yhteislähtö leirille on omilla autoilla pe klo 16.15 Hervannan vapaa-aikakeskukselta.
Leirillä on lattiamajoitus isossa salissa, mutta perheet voivat niin halutessaan majoittua myös omiin telttoihin. Patjoja on tarjolla leirikeskuksen puolesta, muut yöpymistarvikkeet pitää varata mukaan. Lisäksi mukaan pitää ottaa ruokailuvälineet, suunnistusvarusteet, uinti- ja pesukamppeet sekä sään mukaista vaatetusta.
Leirin hinta on 10€/henkilö, mikä maksetaan käteisellä leiripaikalla. Leiri toimii samalla "lähtölaukauksena" Kooveen suunnistusjaoston perheprojektille, jonka tavoitteena on vuoden mittaan tutustuttaa suunnistuskoululaisten perheet mahdollisimman monipuolisesti suunnistusharrastukseen ja innostaa näin perheitä hienon perheharrastuksen pariin!
Ilmoittaudu leirille saman tien Ilmossa ('Ilmoittautumiset'), tai vaihtoehtoisesti puhelimitse Anjalle (puh. 040 5164711) tai Maijulle (040 5222373). Ilmoittautumiset mielellään 31.7. mennessä. Muista ilmoittaa samalla mahd. ruokavaliot. Anjalta ja Maijulta voi kysellä lisätietoja.
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|
Viimeksi päivitetty (03.08.2011 08:34)









